Kesätyöntekijät Vartiosaaressa

Olemme käyneet ympäristötoiminnan nuorisotyönyksikön kesätyöntekijöiden kanssa Vartiosaaressa tekemässä pihatöitä.

Saavuttuamme vene kyydillä saareen saimme tehtäväksi kantaa puretun huussin laudat rantaan.

Kun laudat olivat kannettu, istutimme muutamia hankkimiamme kukkia ja haravoimme pihaa sekä rantaa. Samalla laitoimme kelluvan saunan lämpenemään Vartiosaaressa olevia leiriläisiä varten. Lisäksi puhdistimme kasvien valtaamat portaat. Kastelimme myös kasvit ja marjapensaat, koska Helsingissä ei ollut satanut kunnolla moneen viikkoon.

Puolenpäivän jälkeen koitti työpäivän kohokohta, kun menimme tutustumaan lampaisiin, tarkistimme heidän olevan kunnossa ja ruokimme heidät.

Tultuamme seuraavan kerran Vartiosaareen, kannoimme viimeisetkin laudat loppuun puretusta huussista. Samalla osa teki halkoja halkomakoneella varastoon.

Sitten menimme jälleen tarkistamaan lampaat ja ruokimme heidät. Samalla reissulla tarkistimme, että lampaiden aitaus oli kunnossa ja ettei siinä ollut reikiä.

Päivän päätteeksi haravoimme vielä käpyjen täyttämää pihaa ja rantaa. Myös pyykin- ja astianpesukone tuli tyhjennettyä.

Onni Kinnari